torstai 12. elokuuta 2010

Apupöytä




Tämä pöytä oli tarkoitettu aluksi keittiöön apupöydäksi, mutta ei sittenkään mahtunut sinne. Etsiskelin sille paikka muista huoneista ja sitten se lopulta päätyi kylpyhuoneeseen. 
Apupöydästä tuleekin sitten pesupöytä johon sitten jossain vaiheessa tulee olemaan lavuaarikin. Pitää vain miettiä mistä sen tekisi.;)
Pöytä on tehty erilaisista puunpalajämistä ja sorvauksista.

Oli tarkoitus saada enemmänkin kuvia pöydästä, mutta tyhmä kone ei vaan suostunut niitä näyttämään.

(Tila on lavastettu, ei ole siis nukkekotini kylpyhuone)

maanantai 9. elokuuta 2010

Lattiaa


Vuosi on kulunut viime postauksesta, mutta kuitenkin sen aikana olen ollut ahkerana, joten nyt minulla on teille näytettävääkin. ;)
Elikkä tässä ensimmäisessä kuvassa on keittiön lattia, joka on tehty isoista jätskitikuista ja  maalarinteippimenetelmällä akryyliväreillä maalaten. Idea tuli Lissun blogista.



Tämä on sitten olohuoneen lattia. Myös jätskitikuista tehty, ensimmäisenä maalasin yhden kerroksen valkoista ja sitten toinen kerros harmaata maalia laimennettuna.


sunnuntai 2. elokuuta 2009

Ruokailuryhmä


Ostin tällaisen ruokailuryhmän Lahden markkinoilta. Se on varmaankin tarkoitettu olevan puutarhasetti, mutta mielestäni sopi hyvin keittiööni. 
Mutta kyllä se tarvitsi vähän tuunausta. ;)


Tässä se nyt on uudessa muodossaan! Ensiksi hioin tuolit ja pyödän käytetyn ja kuluneen näköiseksi. Vaihdoin kankaan sohvatuolilta. Sitten laitoin pöytätason uusiksi, liimasin isoja jätskitikkuja tasolle, sitten petsasin ja lakkasin sen.  



Tässä vielä somisteiden kanssa.
Olen hyvin ylpeä lopputuloksesta. :)


keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Nukkekodin ulkoasun tuunaus



















Halusin ehdottomasti rappauksen nukkekotiini, kun kaikki perheeni omistamat nukkekotit ovat vain maalattu. ;) Pitkän etsiskelyn jälkeen löysin blogin, jossa omistaja oli rapannut talonsa  helpolla mannaryynirappauksella. Eli tuumasta toimeen!
















Eli näppituntumalla sekoittelin vettä, liimaa ja mannaryynejä. Aluksi sekoitus oli liian kiinteää, sitten vähän liian löysää mutta loppujen lopuksi siitä tuli ihan käyttökelpoista. Kun rappaus oli kuivunut parisen päivää oli maalauksen aika. Maalasin pinnan sitten kermanvalkoisella akryylimaalilla. 
Ikkunapuitteet ja ovi on sitten on käsitelty antiikkipetsillä ja lakattu myöhemmin.

Kivetykseen ostin sisustuskaupasta kivilajitelman, jotka sopivat hyvin värimaailmaan. :)













I plastered the walls with mixture of water, glue and grain. Then painted it with a creamy white paint. The trims of the windows and the door are treated with antiquing medium and varnished afterwards. With the the pebbles I was thinking of making a pavement.

Uusi alku!

Vanha nukkekoti on myyty!  Ja tässä pieni vihje siitä, mitä olen puuhannut tässä viimeaikoina.

Koska nukkekoti on vielä suunnitteluvaiheessa, siinä on vasta seinät nostettu pystyyn - eikä takaseinääkään vielä ole. Näin vain sain paremman käsityksen huoneista ja olen jo tosi paljon suunnitellutkin huoneita. 

Huonekalujakin on jo testailtu, miten sopivat paikoilleen.... :)

Pysykää kanavalla - lisää tulossa! :) :)

The old doll house is sold - and the planning of the new one is well on the way! Here's a little peek in what I've been doing lately.

Stay tuned - more to come!